|
|
|||
|
10.12.2011 - 13:43
Laihduttajakin saa tehdä ja maistaakkin pipareita, Vai mitä ??. Teimme yhdessä papan kanssa joulupipareita ruskeita sellaisia, Maistoin ainoastaan yhden pienen sellaisen. Nyt lähden keittelemään tuota sinun antaman reseptin mukaista Tomaatti- porkkanasose keittoa.
20.11.2011 - 15:36
Aikaa on vierähtänyt, muutama kilo tullut lisää. Ajattelin ottaa tavoitteeksi 10 kg. Olisi tulevana kesänä sitten pusero vähemmän pönköllään.
Kunto on kyllä aika hyvä, samoin vastustuskyky, ei oo paljon nuhat eikä yskät kiusanneet. Pitäiskös koputtaa maalaamatonta puuta. Tuo etualan pensas on saskatooni eli tuomimarjapihlaja. Siinä on erittäin terveelliset, hiukan mustikalle maistuvat marjat. Takana mustaherukkapensaita. Melkeinpä joka päivä on tehojuoma tehty, milloin milläkin lisukkeella. Keinolannotteita en ole pensailleni antanut, mutta hevosenlannasta ja hakkeesta selvästikkin tykkäsivät. Muutama pensas jäi viime vuonna lannoittamatta, jostain pitäisi taas ensi keväänä hyvää kakkaa löytää. Tuota luomu kinkkua minä en varmaankaan saa, mutta eiköhän sitä jotain taas keksi. - äitee -
19.11.2011 - 13:05
Eilen aamulla kun miä heräsin ja aukasin uutiset, meinasi iskeä paniikki, kaikki Suomen luomukinkut on jo myyty, siä et saa enää mitään mattimyöhänen, lällällää... Puolenpäivää asia vaivasi kovasti, yritä siinnä sitten eteisremonttia tehdä kun joulukinkku valtaa mielen. Lopulta isäntä löi hanskat naulaan ja sanoi jotta eukko autoon ja kaapunkiin luomukinkun metsästykseen. Ja TADAA, kyllä meiän lähikaupungin Prisman allas oli ihka täynnä luomukinkkua, kolmee eri sorttiakin viälä. Mutta kyllä nyt on niiiin helpottunut olo, joulu on pelastettu. Juu kallis oli. Mutta. Sanovat jotta normikinkkuun sidotaan vettä fosfaatilla (E450), jopa puolet kinkun painosta. Ja siintä sit kuulemma seuraa osteoporoosi ja munuaiset vinkuu. Viime vuonna hommasimme ensimmäisen luomukinkkumme, ja sen maun muistaa vieläkin kielellä, ikuna en ole niin herkkukinkkua aiemmin syönyt. Isäntä sanoi jotta maistuu samalle kuin lapsuuden joulujen kinkut, kun he kasvattivat itse kotona joulupossunsa Pajuniemi neuvoo sivuillaan luomukinkun paiston. Kannattaa lukea täältä. Siinnä kun ei ole niitä fosfaatteja niin käytetään matalalämpökypsennystä. Ja eikun njam sitten jouluna. - miä - 18.11.2011 - 09:05
Hups, vuosi ja toistakin taasen vierähti, mutta aamupaloja on syöty sinäkin aikana. Tällä lähtee tämä perjantai käyntiin. Luomumuna basilikalla, tillillä, kurkumalla ja mustapippurilla, rinnalla luomusipulia lähes raakana, kun siintä silleen tykkään enämpi. Jälkkäriksi luomuista mustikkakeittoa muumimukillinen. Tiesitkös äitee, jotta kuulemma juurikin kurkuma ehkäisee beta-amyloidien kerääntymistä Alzheimerissa, ja sitten sen on havaittu laukaisevan syöpäsoluissa solukuoleman. Kuulemma varsinkin melanoomaa ja rintasyöpää vastaan kurkumalla on saatu kokeellisesti positiivisia tuloksia. Ja sitten tärkiä tieto: Kurkuma kannattaa nauttia aina mustapippurin kanssa. Mustapippurin sisältämä piperiini lisää kurkuman imeytymistä ihan mahettomasti, sanovat viisaammat tietäjät. - miä - 14.03.2010 - 18:28
14.3.2010 sunnuntai.
Tässä minun tämänpäiväinen möhellys. Peruna-, bataatti-, sipuli-, porkkana- ja sellerisuikaleita heitetään uunikuppiin. Minä laitoin mausteeksi cayennepippuria ja suolaa. Lihaa on kahtasorttia possua ja kanaa. Ukki pitää ehdottomasti ruokakermasta joten laitoin sitä hänen mielikseen tänäin kostukkeeksi. Oli luvattoman herkullista vihreän salaatin ja raejuuston kera. Kohtuudella nautiskellen pistelin poskeeni. Puntarissa en ole käynyt viikkoon, jospa sais ensiviikolla aikaiseksi. Tuon punnituksen täytyy kuiteskii tapahtua aamulla ennenkuin on pukeutunut ja syönyt aamupalaa. Jooo niin se näyttää paremmalta se lukema - toivon mukaan-.
äitee
04.03.2010 - 10:59
Poskessani on monttu, juu kuulkaa, ja molemmissa. Poskipäätkin tuntuu nousseen ylemmäs. Tältä on tuntunut jo viikon verran, mutta... Vaikka kuinka usein ja nopeasti ryntään nuita monttuja vessan peilistä katsomaan, aina ne kerkeevät katoomaan siinä kohtaa. Vaikka kuinka tiirais, niin sama buldogginaamahan se siellä vain. Mutta on se vaan hiano tuntemus, poskeni ovat laihtuneet salaa sisäpuolelta :) Ja eikös ne viisaammat sanokin, jotta ekaks läski lähtee sisäelinten ympäriltä, ei sekään varmaan peilissä näy.
Tämä aamu lähtee liikkeelle tästä. Banaani-parsa-karviainen vaihteeksi. Oli pikkasen kirpeempää kuin mustikalla. Suosikkini on kyllä vieläkin banaani-parsa-mustikka-cashew pähkinä. Nyt tartteis lisää vaihtelua terveeseen kevyeen elämään. Kerro kommentissa maukkain laihisreseptisi, niin postaan sen sitten kaikelle kansalle maiskuteltavaksi. -miä- 02.03.2010 - 11:45
Viikko on yritetty, onnistuminen teki tästä aamusta iloisen, hymyilevän. Noin 10 päivää on sairastettu flunssan tapaista, vitamiinejä koitettu popsia ja olo on ollut hyvin vaihteleva. Ajatus: "hei nyt taidan parantua" tunnin päästä vaipuu sohvalle ja ajatus: "tästä ei parane ikänänsä". Eilinen ripuli kruunasi kaiken, se lohtu siitä oli jotta painoa putosi illan ja yön aikana. Tänäin on kaikki taas OK ja paino pudonnut, "NYT ALAN TOIPUMAAN JA HOIVAILEEN TUOTA ELÄMÄNKUMPPANIA" joka köhii vasta toista päivää. Tuossa kuvassa on muuten tämän päivän välipalat. 25.02.2010 - 18:35
Tänäinkin on laihdutettu, vaikka tuo ruoka ei niin laihduttajan aterialta näytäkkään. Mutta..... Pannulle tuli 3 raakaa perunaa ja 1 isohko porkkana kuutioina, sitten vain haudutetaan hyvässä öljyssä. Lisätään sipulia ja mausteet maun mukaan, minä heitin sekaan vielä maissihernepaprika sekoitusta. AI niin, sitten laitoin joululahjaksi saadun säilyketölkin, jossa oli villisikaa ja peuraa. Annoksesta tuli 3 ateriaa, joista yksi jäi minulle huomiseksi aamuateriaksi. Huomiseksi ostin kaupasta tarpeet tuota tyttären tekemää tomaattikeittoa varten jospa osaisin tehdä sellaista, onhan tuossa kyllä hyvät ohjeet. Niin kävin eilen vasta siellä Nepali punnituksessa, koska olin maanantaina vielä kipeä. Sieltä sain intoa uutta tälle painonhallinta projektilleni. Jokaisesta kilosta jonka saan itsestäni pois toukokuun loppuun mennessä, joku maksaa 15€ :a kilolta. Rahoilla tuetaa opettajainkoulutusta Nepalissa. Nyt ajattelin mennä tekemään vitamiinijuoman. äitee 24.02.2010 - 13:57
Keitoista innostuneena päätin tehdä sipulikeittoa. Tuli sipulinaurissose. Olis kuule juhlallinen lisuke lihalle, miulla ei nyt lihaa ollut kun naurista kuoriessa luulin vielä tekeväni keittoa. Mutta tulisen herkullista oli pelkän vuohenfetankin kanssa. Sisuksissa tuntuu lämpöä tunteja ruokailun jälkeenkin :D Ja sehän varmaan laihduttaa. Sipulinaurissosekeitto, sanosin jotta 4 annosta Ensten kuorin ja pilkoin 2 naurista ja laitoin pataan poriseen. Kasariin heitin ruokalusikallisen voita, pilkottuna puolitoista punasipulia, 3 valkosta luomusipulia, yhden purjon ja 3 valkosipulin kynttä, suurta simmoista. Muhitin niitä vartin verran kannen alla ja sen jälkeen vielä melkeen ruskistin. Mausteina hyvää suolaa, cayennepippuria, mustapippuria, rupaus hunajaa, reippaasti timjamia ja lipstikkaa. Nauriit kun oli kypsyny, heitin sipulisotkun niitten sekaan. Keitinveden kaadoin pois nauriista, kun tuo oli niin vaahtosta. Sitten sursur sauvasekoittimella ja se olikin kauhian paksua tavaraa, lisäsin 3 dl vettä ja sit se oli tuommoista jäykkää sosetta, litra lisää niin tulishan siintä keittookin :D Juu kyl miä ainakin tykkäsin. Joku keittiön ihme varmaan nyt kysyisi miksi tein noin tai nuin, voin kertoo, en tiedä. Hyviä vinkkejä otetaan kyllä vastaan heräilevään kasviskoekeittiööni, mutta pääasiassa keittiössäni edetään impulsiivisen luovasti ja mitä nyt sattuu oleen käden ulottuvilla. Olenhan kuitennii niin lihava, jotten kesken kokkausten jaksa kävellä kaupoille. -miä- 22.02.2010 - 11:18
Miä oon koko ikäni ollut sitä mieltä jotta tomaattikeitto on aivan kaameaa. Olen varmaan joskus saanu jossain pussitomaattikeittoa, joissa muuten näytti kaikissa olevan vehnäjauhoja ja -naatti -laatti -maatti -sanahirviöitä. Mutta onneksi oli kaupan keitoissa jauhoja, päätin tehdä keittoni itse. Juu-u, siis en tykkää, mutta silti sitä yht´äkkiä halusin, outoo. Jokatapauksessa heitin kattilaan 500g purkin pirkka luomutomaattimurskaa ja 500g pirkka luomuporkkanasosetta, pari pientä sipulia ja nelisen valkosipulin kynttä. Sipulit tietty pilkottuna. Sitten hypsäys tulista cayennepippuria, hyvää suolaa, mustapippurirouhetta ja reippaasti timjamia. Kuumensin, melkein kiehautin, sitten soseutin sauvasekoittimella, lautaselle, päälle vuohen fetaa (ei mitään kumisia lehmäfetoja) ja voi hyvänen aika, se OLI hyvää. Hyvä etten syöny koko kattilallista kerta istumalla. Nii sitä miä vaan että kokeileppas äitee, se on niiiiiin hyvää. -miä- |
Kirjoittaja
Äiteen ja miun laihdutusblogi. Äiteen kanssa yritämme laihtua ja karttaa kemikaaleja sekä viljaa. Mahdollisuuksien mukaan suosimme luomua. Tässä yhteisblogissamme jaamme onnistumiset ja sortumiset. Kommentoi ja kannusta! Kuvat on otettu ihan itte. laskeepi kävijät
kestotilaus
miä kutistun
Tavoitepaino 65 kg elikkäs - 40 kg pitäisi sulattaa 16.01.2012 - 15,8 kg 20.11.2011 - 13,2 kg 04.11.2011 - 12.4 kg 28.10.2011 - 12.0 kg 21.10.2011 - 11.4 kg 14.10.2011 - 10.6 kg 07.10.2011 - 10.0 kg 30.09.2011 - 9.5 kg 23.09.2011 - 9.0 kg 16.09.2011 - 8.2 kg 09.09.2011 - 7.0 kg 02.09.2011 - 6.4 kg 26.08.2011 - 4,8 kg 19.08.2011 - 4.0 kg 12.08.2011 - 2,8 kg
|
||